Savonlinnan kaupunki sai oman osuansa talvisodan pommituksista kolmena talvipäivänä vuoden 1940 kevättalvella. Kaupunki ei ollut vihollisen kannalta merkittävä strateginen kohde, vaan pikemminkin monien muiden pikkukaupunkien tavoin summittaisten aluepommitusten ja psykologisen sodankäynnin maali. Talvisodassa Neuvostoliitto pommitti enemmän ja vähemmän lähes kaikkia suomalaisia kaupunkeja joissa uhrien lukumäärä oli noin 1000 siviiliä. Rakennuksia tuhoutui noin kaksituhatta, joten toiminnan päämäärä oli taloudellinen ja psykologinen. Savonlinnan tavoin suomalaiset kaupungit olivat pääosin puutalokaupunkeja, joten palopommien potentiaalinen tuhovoima oli suuri. Kova pakkanen, palopommit ja tiiviisti rakennetut kaupungit mahdollistivat vihollisen mielessä tuhoisan yhtälön.
Savonlinnan kaupunkia vastaan tehtyt ilmahyökkäykset osuivat aivan talvisodan loppuviikkoihin, vaikka hälytyssireenit olivat soineet kaupungissa taajaan jo huomattavasti aikaisemmin. Ensimmäinen kontakti tapahtui 10. tammikuuta, mutta tuolloin selvittiin säikähdyksellä. Kahtena muuna päivänä niin sanotussa Molotovin säässä eli kirkkaana pakkaspäivänä 29. helmikuuta ja 1. maaliskuuta kaupunki joutui todellisen hyökkäyksen kohteeksi. Noina perättäisinä päivinä noin 50 viholliskonetta pudotti Savonlinnaan arviolta 300-400 räjähdys- ja palopommia. Kaupungissa sai surmansa 12 henkeä ja 145 rakennusta vaurioitui. Suhteellisesti kaupunki selvisi vähällä, mutta jokainen siviiliuhri sodassa on julma ja taloudelliset vahingot haittasivat pikkukaupungin elämää pitkään 1950-luvulle.
Valmistautuminen alkaa jo syksyllä
Talvisota syttyi 30. marraskuuta 1939 kolme kuukautta sen jälkeen, kun Saksa oli hyökännyt Puolaan ja sota Euroopassa oli näin puhjennut. Neuvostoliitto aloitti sodan ilman julistusta tykkitulella Karjalan kannaksella ja ilmapommituksilla useisiin Suomen kaupunkeihin. Savonlinna oli näistä alkutapahtumista syrjässä ja siirtyi sotatilaan vähitellen. Yllättyneitä ei lopulta oltu myöskään Savonlinnassa. Pitkin syksyä oli varauduttu erilaisiin väestönsuojelutoimenpiteisiin propangandasodan kiihtyessä. Väestönsuojelutiloja oli perustettu, ilmavalvontaa suunniteltu, ohjeita jaettu ja hälytysmerkkejä harjoiteltu. Jopa omatekoisia kaasunaamareita tehtailtiin. Aluksi hälytysmerkkeinä toimivat tehtaiden ja junien pillit sekä kirkonkellot, mutta myöhemmin saatiin kaupunkiin viralliset hälytyssireenit, jotka asennettiin kirkontorniin ja valmistuvan Linnahovin katolle. Savonlinnan ilmapuolustukseksi oli ennen talvisodan syttymistä rakennettu ainakin kaksi puista konekivääritornia rautatiesillan suojaksi Kalkkuinniemelle ja Kyrönniemelle. Jouluaattona 1939 pystytettiin Vääräsaaren Markinmäelle ilmatorjuntatykki ja joitakin kevyempiä ilmatorjuntaaseita sijoitettiin talojen katoille. Jatkosodassa aseistus oli jo vahvempaa, vaikka hyökkäyksiä ei enää tullutkaan.
Savonlinnassa ilmavalvontasireenit soivat ensimmäisen kerran 1. joulukuuta, mutta kaupungissa seurattiin jännittynenä lähinnä uutisia muualta ja pimennettiin taloja ohjeiden mukaisesti. Savonlinnan kannalta talvisodan ensimmäiset kuukaudet olivat pommitusten osalta rauhallisia. Koneiden ääntä kuului, mutta hyökkäystä ei tullut, vaikka esimerkiksi Mikkeliin iskettiin rajusti heti tammikuun alussa. Oli kuitenkin selvää, että ilmahyökkäys oli vain ajan kysymys, sillä Neuvostoliitto pommitti lähes kaikkia Suomen kaupunkeja ja Savonlinna oli kuitenkin merkittävän rautatieyhteyden ja huoltoreitin varrella.
 |
| Sirpalesuoja Savonlinnan matkustajasatamassa. |
Ensikosketus
Kun säätila vuodenvaihteen jälkeen pakastui ja päivät muuttuivat kirkkaiksi, vallitsi vähitellen niin sanottu Molotovin sää, joka helpotti maalien löytämistä. Tammikuun 10. päivä Savonlinnassa koettiin ensimmäinen varsinainen ilmahyökkäys. Yksittäinen vihollisen pommikone lensi kaupungin yli ja ilmatorjunta avasi tulen. Kone pudotti kolme pommia Tuokkolanlahden jäälle lähelle rautatien puoleisella rannalla ollutta Hämäläisen kauppaa, joka vaurioitui. Henkilövahingoilta kuitenkin säästyttiin. Kohde oli luultavasti Pääskylahden ratapiha ja hyökkäys sai luonnollisestui aikaan pelkoa ja ilmapiirin kiristymisen kaupungissa. Hälytyksiä tuli yhä useammin ja myös yöaikaan, joten Savonlinnan kaupungissa oltiin nyt todellisessa sodassa. Vaikka kaupungissa toimi jo sotasairaala ja sankarivainajia oli jo tullut ja haudattu, nyt kaupunkilaisten henkeä uhattiin suoraan ilmasta käsin.
Torstai 29. helmikuuta
Neuvostoliiton ilmahyökkäykset tulivat talvisodan pommituksissa pääasiassa Viron suunnalta. Viroahan ei oltu vielä vallattu, mutta vaihtoehtoja ei naapurikansalla ollut. Virosta oli lyhyt matka Helsinkiin, Turkuun ja esimerkiksi Kouvolaan, jota pommitettiin runsaasti rautieliikenteen solmukohtana. Helmikuun oli jo kääntymässä kohti loppuaan, kun torstaina 29. päivä helmikuuta klo 13 annettiin lyhyt ilmahälytys. Kaupunkilaiset olivat jo varmasti turtuneet useisiin turhiin hälytyksiin ja jatkoivat pian askareitaan. Kuitenkin klo 14.05 annettu uusi hälytys oli pitkä ja sitten alkoi tapahtua. Kaupinsaaren yli saapui yli arviolta kaksikymmentä pommikonetta ja ne kaartoivat Linnankadun ja Olavintorin yli kohti Koululahtea, Kalkkuinniemeä ja rautatiesiltaa pudottaen pommeja arviolta 500-1000 metrin korkeudelta. Hetkessä koko kaupunki tuntui savuavan ja palavan. Vakavimmat osumat tulivat Vuorikadulle, Olavintorille, Koulukadun ja Linnankadun risteykseen, Kalkkuinniemeen sekä Koululahteen. Yleensä on arvioitu, että pääkohde olisi ollut rautatiesilta, mutta muutama seikka ei täysin puolla tätä teoriaa. Rautatiesillan tuhoaminen vaatii matalaa syöksypommittamista ja toisaalta Neuvostoliitto halusi säästää tärkeät sillat omaan käyttöönsä. Suomihan oli tarkoitus vallata muutamassa kuukaudessa. Lentokorkeus viittaa myös aluepommittamiseen ja yleisen paniikin lietsontaan. Rautatie sinäänsä on ilmasta käsin selkeä maali.
 |
Lyseolla toimi Punaisen ristin sairaala. Tuhoutuneen Salosen talon irtaimistoa on tuotu Olavintorille 29.2
|
 |
| Olavintorilta tuhoutui ns. Salosen talo |
Vaikka osumat olivat vanhassa puutalokaupungissa pahoja, ei pommitus aiheuttanut suurta tulipaloa vaan kaupunki selvisi lopulta vähällä. Luonnollisesti 10 kuolonuhria, kotien menetykset ja haavoittuneet olivat kaupunkilaisille järkytys varsinkin kun uhrien joukossa oli opettaja Aaro Liukon kaksi pientä tytärtä. Perheen Koululahden päässä sijainneeseen kotitaloon tuli täysosuma ja kellariin suojaan menneet tyttäret jäivät loukkuun kohtalokkain seurauksin. Liukon talon osumassa kuoli kaikkiaan 7 ihmistä. Tämän lisäksi tuhoutui pormestari Hilapuun talo Linnankadulla, Vuorikatu 1 rakennus Engmannin mäeltä, kolme rakennusta Koulukadulta, matkustajakoti Keskus Satamakadulla nykyisen hotelli Tottin paikalla ja suurikokoiset puutalot; Lindholmin apteekki ja vesitehdas sekä Salosen talo Olavintorilta. Viereinen, valmistumassa ollut Linnanhovi kärsi vähäisiä vaurioita. Paljon pahemminkinkin olisi tietysti voinut käydä, sillä tiiviisti rakennettu puutalomiljöö, kova pakkanen ja palopommit olisivat voineet sytyttää laajaan tulipalon, jonka sammuttaminen olisi ollut Savonlinnassa hankalaa. Tämä lienee ollut myös vihollisen päätarkoitus. Tästä pommituksesta löytyi myöhemmin Ruotsista harvinaisia värivalokuvia. Punaisen ristin vapaaehtoisryhmän lääkäri Carl-Erik Groth harrasti valokuvausta ja dokumentoi ryhmän toimintaa.
 |
| Ruotsalaiset vapaaehtoiset ottivat Savonlinnassa 29.2 värikuvia. Koulukadun puutalot ovat juuri saaneet osumia. |
 |
| Pormestarin talo Linnankadulla tuhoutui 29.2 |
 |
| Opettaja Liukon talo hävisi kokonaan täysosumasta. Seitsemän henkeä sai surmansa joukossa 5- ja 11-vuotiaat tyttäret. |
Punalentäjät palaavat
Savonlinnalaisia oli päätetty rankaista kahdella peräkkäisellä iskulla. Heti seuraavana päivänä, perjantaina 1. maaliskuuta ilmestyi taivaalle lisää koneita ja tällä kertaa kahdesta eri suunnasta. Yöllä oli savuavassa kaupungissa koettu jo uusia hälyytyksia ja heti puolen päivän jälkeen alkoi uusi pommitus. Kaksimoottorisia Tupolev SB-2 -pommikoneita oli edellispäivää enemmän ja ne olivat korkeammalla. Kaksi koneryhmää saapui eri suunnista; toiset idästä ja toiset lounaasta ja ne näytti suuntaavan rautatieasemaa kohti. Suurimmat vahingot tulivat tällä kertaa Savonniemelle. Rautatieasemalle tarkoitetut pommit putosivat lähinnä aseman takametsään. Savonniemellä syntyi kuitenkin merkittävää aineellista vahinkoa. Keskeisimpiä olivat Tuomiokirkon lähes tuhoutuminen ja synnytyssairaalan palaminen maan tasalle sekä lukuisia muita pienempiä kohteita. Säämingin korvaamattomat vanhat kirkonkirjat oli viety kirkkoon turvaan, mikä osoittautui huonoksi ratkaisuksi. Kirkosta ei jäänyt pystyyn kuin hiiltyneet tiiliseinät. Koulunuhreilta vältyttiin lähes kokonaan luultavasti siksi, että edellispäivän pommitus oli saanut ihmiset varuilleen ja esimerkiksi lapsia oli siirretty pois kaupungista. Tällä kertaa raportoitiin myös ilmatorjunnan kahdesta osumasta pommikoneisiin, mutta varmaa pudotusta ei saatu merkintöihin.
 |
| 1.3 1940 oli Savonlinnan tuomiokirkolle kohtalokas päivä |
 |
Puistokadulla tuhoutui synnytyssairaala sekä kaunis jugendtalo.
|
 |
| Osa tuhoista syntyi pommien paineaallon seurauksena. Kuva Kalkkuinniemeltä. |
Huonomminkin olisi voinut käydä
Savonlinna sai siis talvisodan pommituksista osansa. Kaupunki ei kuitenkaan ollut merkittävä sotilaskohde ja luultavasti saarille rakennettuna hankala pommitettava, vaikka Olavinlinna olikin varmasti helppo maamerkki punalentäjille kirkkaina pakkauspäivinä. Aivan sodan loppuviikkoina koetut pommitukset jäivät tuhoiltaan lopulta yllättävän vaatimattomiksi - pahemminkin olisi voinut käydä. Ehkä rautatiesillan tuhoamisyrityksistä luovuttiin siksi, että se oli käytettävissä olevalla kalustolla vaikeaa ja ei lopulta kovin järkevää. Suomi oli tarkoitus ottaa hallintaan, mutta välirauha solmittiin 12 päivää Savonlinnan hyökkäyksen jälkeen. Kaupunkiin pudotettiin lähes 400 palo- ja räjähdepommia. Suurin osa meni luonnollisesti vesistöön ja ikäviä kalasaaliita on saatu varsinkin Kyrönsalmesta vuosikymmenten jälkeenkin. Uhriluku oli 12 kuollutta ja 24 haavottunutta. Rakennuksia tuhoutui parikymmentä ja vaurioitui satakunta. Tyhjä Olavintori ja mustunut kirkonraato muistuttivat tapahtuneesta kaupunkilaisia vielä pitkään ja järkyttävää tarinaa kahdesta pienestä tytöstä kerrotaan vielä tänäkin päivänä.
helmikuussa 2020, Ville Vilén
Valokuvat: Maakuntamuseo, Timo Auvinen, SA-kuvat
Lähteenä: Savonlinnan väestönsuojelu ja ilmapuolustus 1939-44 (2008)
Kommentit
Lähetä kommentti