Sininen talo - Merikapteenin unelma ja Huvilakadun helmi
Huvilakatu syntyi Savonlinnaan kaupungin vaurastumisen yhteydessä 1890-luvun loppuvuosina. Kadun kirkkaimmaksi helmeksi nousi vuonna 1910 kaupunkilaisten hyvin tuntema merikapteeni Albin Siivosen rakennuttama ja rakennusmestari Kustaa Laukkasen suunnittelema suuri huvilarakennus. Talo seisoo yli vuosisadan jälkeen edelleen hyväkuntoisena paikallaan ja tunnetaan nykyään nimellä Sininen talo. Huvilakadun rakennusjärjestyksessä se oli viimeinen puinen huvilarakennus ja samalla myös kaikkein mielikuvituksellisin näyttävine torneineen. Valaistu torni muistuttaa meitä jostakin, jota emme ole itse koskaan kokeneet. Kauan sitten ylellinen Huvikatu oli kaunis ja kapea puiden varjostama rauhallinen idylli keskellä kasvavaa ja kehittyvää Savonlinnaa.
Kun Huvilakadun kaavoitus, kadunleveys ja palotoimet oli saatu sovittua, voitiin tontteja ryhtyä kauppaamaan. Huvilakadut liittyvät vahvasti 1800-luvun lopun vahvaan kehitykseen Venäjän keisarikunnan autonomisessa Suomessa ja ne ilmensivät uudenlaista vaurautta ja rakentamisen vapautta. Näin tapahtui myös Savonlinnassa ja jäljet ovat onneksi edelleen näkyvissä, vaikka katu vaihtoi nimeään ystävyyskaupunkihuumassa Kalmarinkaduksi 1950-luvulla.
Savonlinnan Huvilakatu oli nykyisen Kalmarinkadun Olavintorin ja nykyisen kaupungintalon takana sijannut alkuosa. Huvilakatu kulki siis Koulukadun risteyksestä lyseon, Olavintorin, ruiskuhuoneen ja Pikkukirkon takaa Olavinkadulle Auvisenrinteen päälle. Tästä katu jatkui satamaan Raatihuoneenkatuna, sillä kaupungin raatihuone kellotorneineen sijaitsi kaupungille köyhille testamentatussa kauppias Anders Boehmin talossa katujen risteyksessä. Huvilakadun syntymisen aikoihin vuonna 1895 Valtakatu muuttui Olavinkaduksi ja Rantakatu Satamakaduksi. 1890-luvun puolivälissä elettiin kaupungin vaurastumisen aikaa kun Saimaan laivaliikenne kasvoi, teollisuutta syntyi ja matkailijoita saapui yhä enemmän kaupunkiin tutustumaan restauroituun Olavinlinnaan. Kesällä 1896 avattiin Olavin kylpylä ja 1901 kaupunkiin saatiin uusi uljas Matkailijahotelli.
Huvilakatu merkitsi uudenlaista tilannetta myös rakentajille ja rakennuttajille. Katu jätettiin tarkoituksella kapeaksi huvilamaisen tunnelman aikaan saamiseksi ja rakennusten sijoittelu tonteille vapautettiin. Käytännössä tontille sai rakentaa millaisen puutalon tahansa ja mihin kohtaan tonttia halusi. Aikaisemmin kaupungissa oltiin paloturvallisuuden vuoksi tarkkoja puutalojen koosta ja talot rakennettin katulinjaan kiinni, mutta Huvilakadulle sai rakentaan korkeitakin huviloita ja vaikka keskelle tonttia. Osasyynä oli varmaankin kaupungin ruiskuhuoneen läheisyys. Tontit oli käytännössä tyhjiä, sillä aikaisemmat tulipalot olivat polttaneet lähes kaiken Koululahtea myöten. Pikkukirkon vieressä oli sijainnut venäläinen, vuoden 1868 tulipalossa tuhoutunut sairaala useine rakennuksineen ja hyvin todennäköisesti myös vanha hautausmaa. Huvilakadun ympäriltä onkin matkan varrella löytynyt huomattava määrä ihmisen luita sekä hautausmaan että Olavinlinnan piiritysten jäljiltä.
Kaupungin suunnitelmat kuitenkin muuttuivat ja ruiskuhuoneen viereen päätettiin siirtää Satamakadulta poliisiasema. Vieläkin ikävämpää Huvilakadun asukkaiden mielestä oli suunnitelma uudesta putkasta poliisilaitoksen taakse. Huvilakadun varteen nousi lopulta 1927 lukuisista valituksista huolimatta ei kovin huvilamainen tiilinen putka ikävine remuavine asukkeineen. Kadun asukkaat valittivat kaikkiin mahdollisiin virastoihin ja kirjoittivat kitkeriä kirjoituksia lehtiin. Asia oli esitelty alunperin jo vuonna 1912, mutta valitukset siirsivät päätöksen vuoteen 1916. Vaikeat ajat eivät luultavasti kuitenkaan mahdollistaneet rakentamista. Kaupunki piti kuitenkin lopulta päänsä, vaikka osa kadun asukkaista oli kaupungin päätöksentekijöitä ja kirkonmiehiä. Poliisikamari siirrettiin ruiskuhuoneen viereen ja lopulta syksyllä 1927 valmistui edelleen paikallaan seisova punatiilinen poliisivankila Huvilakadun varteen. Pari vuotta aiemmin oli puuhuvilaidylli jo muuttunut, kun Kerttu Rytkösen suunnittelema punatiilinen Maatalouspankki nousi Huvilakadun päähän Pikkukirkon viereen. Kaupungin suunnitelma oli osa toimintojen keskittämistä, sillä se oli hankkinut vuonna 1920 maalarimestari Antti Paasikalliolta suuren puutalon kaupungintaloksi. Alunperin lukkari Petter Wenellin 1853 rakennuttamassa empire-talossa toimii nykyään Savonlinnan Oopperajuhlien toimisto.
Suurimman osan työurastaan Albin Siivonen toimi kapteenina höyrylaivojen parissa Viipurissa, Saimalla ja Laatokalla. Savonlinnassa hänen työmaataan oli erityisesti Savonlinna-laiva ja reitti Lappeenrantaan sekä vuosina 1909-10 Savonlinnan merikoulun johtaminen. Siivosen nimi alkaa esiintyä hörylaivojen mainoksissa vuodesta 1904 alkaen. 1904-1906 Siivonen päälliköi Ahtia Viipurin ja Saimaan kohteiden välillä, käyden reitillään luonnollisesti myös Savonlinnassa. Hän siirtyi vuonna 1907 kapteeniksi höyrylaiva Kalevaan ja valittiin 25 hakijan joukosta Saimaan höyrylaivat Oy:n kapteeniksi Savonlinna-laivaan loppuvuodesta 1907. Joensuusta kaupunkiin muuttanut Siivonen toimi Savonlinnasta käsin aina vuoteen 1921 saakka, jolloin hän siirtyi vielä hetkeksi ennen eläkepäiviään Laatokalle Otava-laivan päälliköksi.
Albin Siivosen uraan kuuluu myös yksi julkisuutta saanut onnettomuus, kun hänen kipparoimansa Kaleva törmäsi toukokuussa 1907 Puumalan salmessa Ainamoon. Myöhemmin pitkän prosessin jälkeen Kuopion raastuvanoikeus totesi Siivosen syylliseksi onnettomuuteen. Olosuhteiden ja velvollisuuden tuntonsa vuoksi Siivonen vapautettiin kuitenkin korvauksista. Siivonen kunnostautui myös laivakaupoilla, kun hän hankki kauppias Miettisen kanssa yhdessä vuonna 1917 Raumalta Veni-nimisen purjelaivan. Uran päätteeksi Savonlinnan Seurahuoneella pidettiin alkuvuodesta 1922 hieno tilaisuus, jossa pankinjohtaja Aleks Sikio luovutti Siivoselle hopeisen sikarikotelon Saimaan höyrylaivojen puolesta kiitokseksi palvelusvuosista. Kipparin ura Savonlinnassa oli päättynyt.
Talon suunnitteli rakennusmestari Kustaa Laukkanen, joka oli urakoinut lähes kaikki Savonlinnan suuret rakennukset Olavin kylpylästä ja Piispanlinnasta lyseoon ja Rauhalinnasta Matkustajahotelliin 1890-luvulla. Hän oli kokenut kipeän konkurssin Joensuun tuomiokirkon urakan yhteydessä kesällä 1901. Laukkanen oli kuitenkin säilyttänyt luotettavan miehen maineen ja hoiteli kaupungin vastuullisia tehtäviä. Hän piti edelleen myös pientä rautakauppaa ja piirsi useita taloja vielä vanhoilla päivillään. Siivosen talo on komein, mutta on samalla valitettavasti viimeinen muistomerkki Kustaa Laukkasen piirtämistä taloista Savonlinnassa. Talon piirustuksissa alkuperäinen väri on vaalensininen. Kuitenkin suurimman osan historiaansa talo on luultavasti ollut valkoinen ja tietenkin 1970-luvun lopun jälkeen raikkaan turkoosinsininen kuten kaupunkilaiset nykyään tuntevat.
Rakennuksen valmistuttua Siivonen haki luonnollisesti vuokralaisia. Katuosoitteiden vasta yleistyessä, talo opittiinkin tuntemaan kapteeni Siivosen talona ja hän itse asui vaimonsa kanssa talon Auvisenrinteen puoleisen päädyn alakerrassa. Talossa asui 1910- ja 1920-luvuilla perheineen ainakin tohtori Maunu, pankinjohtaja Laipio, lehtorit Salovaara ja Ronimus, ratainsinööri Berndtson ja kassööri Haglund. Talossa antoi myös ranskan- ja saksankielen tunteja salaperäiseltä kuulostava paronissa Biström. Vuonna 1913 talossa syttyi tulipalo, joka saatiin nopeasti sammumaan. Myöhemmin pistäväkatseisesta Siivosesta kerrottiin tarinaa, ettei hän uskaltanut nukkua öisin tulipalojen pelossa vaan kävi yöpuulle vasta kaupungin herätessä. Totta tai tarua. Tulipalot olivat tietysti puutalokaupungin ainainen riesa ja pelko, mutta Siivosella oli tokisekä torni että kaupungin ruiskuhuone naapurinaan.
Tontille oli Siivosen aikaan suunnitteilla toinenkin asuinrakennus. Olisiko hän kenties halunnut vielä laajentaa vuokraustoimintaansa vai rakentaa itselleen erillisen talon. Kaupungin arkistosta löytyy K.G. Arvolan piirtämä kaunis kaksikerroksinen puutalo vuodelta 1920. Rakennus olisi tullut poikittain tontin itäiseen päätyyn. Jostakin syystä suunnitelma ei koskaan toteutunut. Syy voisi olla suunnittelijan sairastuminen ja kuolema vuonna 1924 kuten joskus tuon ajan rakennushankkeissa tapahtui.
Albin Siivonen eli viimeiset kymmenen elinvuottaan mantereella sen enempää meriasioihin puuttumatta. Hän korjaili ja hoiti suurta taloaan ja otti osaa yhteiskunnallisiin asioihin. Näihin kuului Säästöpankin isännistön töitä, vakuutusasioita ja luontevasti merimieshuoneen ja satamajohtokunnan luottamustehtäviä. Kuolemaan liittyvässä lehtikirjoituksessa kirjoitettiin kauniisti: "Kapteeni Siivonen oli tyypillinen merikarhu, joka maalla liikkuessaan tunsi olevansa hiukan oudolla pohjalla ja muisteli kaipauksella entistä merimieselämää. Hän oli merimiesten tapaan leikillinen ja ystävällinen".
Tyyne Peltonen myi talon vuonna 1952 Mikkelin kotiteollisuusyhdistykselle ja näin sen historiassa alkoi uusi vaihe. Kauppa tehtiin helmikuussa 1952 ja vanhan markan aikaan yhdistys sai valtion tukea 4 miljoonaa markkaa ja otti taloa varten lisäksi kahden miljoonan lainan. Kauppahinta oli siis 6 miljoonaa vanhaa markkaa. Yhdistys pahoitteli rahanpuutettaan ja kertoi ostaneensa koulurakennukseksi vanhan talon, kun uuttakaan ei ollut varaa rakentaa. Naiskotiteollisuuskoulu sai talosta kuitenkin kauan kaivatun oman kotipesän. Koulu oli toiminut Savonlinnassa 1890-luvun lopultu ensin Kutomakouluna ja sitten eri nimillä kuten Savonlinnan Naiskäsityökoulu ja Kotiteollisuuskoulu. Huvilakadulle koulu muutti Kyrönsalmen rautatiesillan kupeesta. Rakennus oli tilava, joten sinne mahtui niin kangaspuuluokka, pesula kuin värjäämökin. Koulunjohtajana toimi Kerttu Kyllönen ja toisena opettajana Eeva Harden. Rakennusta peruskorjattiin useamman kerran koulun toiminnan aikana. Vuonna 1957 rakennettiin kunnolliset majoitustilat toiseen kerrokseen ja taloon saatiin keskuslämmitys vuonna 1962. Naiskotiteollisuuskoulu toimi Huvilakadulla aina vuoteen 1976. Yläkerrassa asuttiin ja alakerrassa opiskeltiin.
1970-luvulle tultaessa kotiteollisuuskoulut alkoivat luopua kiinteistöistään ja Huvilakadun talossa oli edessä suuret parannustyöt. Koulu ei saanut enää toimilupaa ilman merkittäviä paloturvaan liittyviä parannuksia. Näin vuonna 1976 talon osti naapuritalossa syntynyt ja lapsuutensa asunut lääkäri Leena Kinnunen-Kosmo. Hänen isänsä Janne Kinnunen oli ostanut viereisen, alunperin ortoksipappilaksi 1909 rakennetun talon perheen kodiksi vuonna 1937. Näin naapuritalo oli Leena Kinnuselle tuttu ja kaupantekoon hän ryhtyi äitinsä innostamana. Leena Kosmo toimi noihin aikoihin lastenlääkärinä Oulussa ja talon hankkimiseen vaikutti myös toive päästä selkeään päivätyöhön sen sijaan, että Oulussa tehtiin töitä sekä öisin että päivisin ilman varsinaisia vapaapäiviä. Savonlinnassa ei tuolloin ollut yksityistä lääkäriasemaa, jolle oli kuitenkin kysyntää. Talon remontti kesti kaksi vuotta, aluksi rakennettiin alakertaan terveysasema ja sitten yläkerran tilat yhdistettiin yhdeksi asunnoksi.
Aikaisemman omistajan Tyyne Paltosen Leena Kinnunen-Kosmo muistaa tiukkana vuokraemäntänä, joka myös itse asui rakennuksessa. Lapsena hänen aarreaittansa oli rakennuksen roskalaatikko, josta löytyi kiinnostavia esineitä kuten kotiapulaisen rikkomien maljakoiden palasia. Sodanjälkeistä Huvilakatua hän muistelee rauhallisena puutalojen reunustamana hiekkakatuna, jossa oli huomattavan vähän liikennettä. Kadulla pelattiin neljää maalia, koska autoja ei juurikaan tarvinnut pelätä. Kadunpätkällä asui paljon lapsiperheitä ja talvisin luisteltiin Koululahden luistinradalla. Hevoset kulkivat katua silloin tällöin ja Kinnusten lehmät ammuivat navetassa. Leena Kinnunen-Kosmo oppikin lypsämään lehmiä keskellä Savonlinnan kaupungin keskustaa. Mieleen on jäänyt myös kokonaan alaraajansa menettänyt sotainvalidi, joka liikkui kadulla mahakelkallaan. Palolaitos ja poliisilaitos leimasivat kadun elämää. Poliisilaitoksen putkaa piti Kankaisen pariskunta, joista rouva tunnettiin erityisen innokkaana uimarina. Matkustajakoti Olavin asiakkaat sotkivat joskus osoitteet ja ilmestyivät kotien oville.
Leena KInnunen-Kosmo remontoi talon alakertaan kaupungin ensimmäisen yksityisen terveyskeskuksen ja yläkertaan itselleen kodin, jossa hän tätä kirjoittaessa edelleen asuu. Sinisen värin silloin valkoiseen taloonsa hän valitsi ullakolta löytyneiden alkuperäisten piirustusten perusteella. Kustaa Laukkanen ja Albin Siivonen olivat varmaan ajatelleet talon pintaan hiukan nykyistä vaaleampaa sinistä sävyä, mutta tummanraikas merensininen väri on tehnyt rakennuksesta sen Sinisen talon, jonka savonlinnalaiset tuntevat. Sen maagisessa tornissa palaa iltaisin valo.
Huvilakatu syntyy
Monessa suomalaisessa kaupungissa on Huvilakatu ja Savonlinnassakin oli kerran sellainen. Ensimmäistä kertaa ehdotusta käsiteltiin kaupunginhallituksessa toukokuussa 1897. Suunnitelma hyväksyttiin paloturvallisuusehtojen kera maaliskuussa 1898 ja lopulta Huvilakatu raivattiin vanhan kaupunginosan paraatipaikalle Wenäjän kirkon taakse kymmenen metriä leveänä tai oikeastaan kapeana katuna vuonna 1899. Tontit ajateltiin myydä käyttöön niille, joilla oli kyvykkyyttä rakennuttaa huvilamaisia puutaloja kaunistamaan ja suorastaan kiillottamaan kaupunkikuvaa. Suunnitteilla jo ollut Rauhalinna toimi varmasti innoituksena ajatukselle. Venäläis-romanttiselle huvila-arkkitehtuurille oli ajan hengestä riippumatta tuolloin kysyntää. Sinisen talon tornista näkyykin suoraan Rauhalinnaan.Kun Huvilakadun kaavoitus, kadunleveys ja palotoimet oli saatu sovittua, voitiin tontteja ryhtyä kauppaamaan. Huvilakadut liittyvät vahvasti 1800-luvun lopun vahvaan kehitykseen Venäjän keisarikunnan autonomisessa Suomessa ja ne ilmensivät uudenlaista vaurautta ja rakentamisen vapautta. Näin tapahtui myös Savonlinnassa ja jäljet ovat onneksi edelleen näkyvissä, vaikka katu vaihtoi nimeään ystävyyskaupunkihuumassa Kalmarinkaduksi 1950-luvulla.
Savonlinnan Huvilakatu oli nykyisen Kalmarinkadun Olavintorin ja nykyisen kaupungintalon takana sijannut alkuosa. Huvilakatu kulki siis Koulukadun risteyksestä lyseon, Olavintorin, ruiskuhuoneen ja Pikkukirkon takaa Olavinkadulle Auvisenrinteen päälle. Tästä katu jatkui satamaan Raatihuoneenkatuna, sillä kaupungin raatihuone kellotorneineen sijaitsi kaupungille köyhille testamentatussa kauppias Anders Boehmin talossa katujen risteyksessä. Huvilakadun syntymisen aikoihin vuonna 1895 Valtakatu muuttui Olavinkaduksi ja Rantakatu Satamakaduksi. 1890-luvun puolivälissä elettiin kaupungin vaurastumisen aikaa kun Saimaan laivaliikenne kasvoi, teollisuutta syntyi ja matkailijoita saapui yhä enemmän kaupunkiin tutustumaan restauroituun Olavinlinnaan. Kesällä 1896 avattiin Olavin kylpylä ja 1901 kaupunkiin saatiin uusi uljas Matkailijahotelli.
Huvilakatu merkitsi uudenlaista tilannetta myös rakentajille ja rakennuttajille. Katu jätettiin tarkoituksella kapeaksi huvilamaisen tunnelman aikaan saamiseksi ja rakennusten sijoittelu tonteille vapautettiin. Käytännössä tontille sai rakentaa millaisen puutalon tahansa ja mihin kohtaan tonttia halusi. Aikaisemmin kaupungissa oltiin paloturvallisuuden vuoksi tarkkoja puutalojen koosta ja talot rakennettin katulinjaan kiinni, mutta Huvilakadulle sai rakentaan korkeitakin huviloita ja vaikka keskelle tonttia. Osasyynä oli varmaankin kaupungin ruiskuhuoneen läheisyys. Tontit oli käytännössä tyhjiä, sillä aikaisemmat tulipalot olivat polttaneet lähes kaiken Koululahtea myöten. Pikkukirkon vieressä oli sijainnut venäläinen, vuoden 1868 tulipalossa tuhoutunut sairaala useine rakennuksineen ja hyvin todennäköisesti myös vanha hautausmaa. Huvilakadun ympäriltä onkin matkan varrella löytynyt huomattava määrä ihmisen luita sekä hautausmaan että Olavinlinnan piiritysten jäljiltä.
Ajatus putkasta pilaa tunnelmaa
Ajatus oli siis luoda kaupunkiin jotakin aivan uutta ja pian ensimmäiset komeat huvilat kohosivat viehättäville tonteille hauskan epäsymmetrisesti. Huvilakadun tontit kävivät kaupaksi vähitellen. Luultavasti kaupunki uskoi parempaankin menekkiin. Vuosisadan alkuvuosina vain piirilääkäri Snellman ja lyseon lehtori Juutilainen olivat rakennuttaneet huvilansa. Molemmat olivat Olavin kylpylän miehiä ja Huvilakatu liittyikin kylpylän kasvavaan vierailijamäärään ylimääräisenä majoituskapasiteettina. Vähitellen kadulle kuitenkin nousi huvila toisensa perään 1906-10 ja viimeisenä merikapteeni Albin Siivonen rakennutti ja rakennusmestari Kustaa Laukkanen suunnitteli sekä rakensi Pikkukirkon taakse mahtavan tornihuvilan.Kaupungin suunnitelmat kuitenkin muuttuivat ja ruiskuhuoneen viereen päätettiin siirtää Satamakadulta poliisiasema. Vieläkin ikävämpää Huvilakadun asukkaiden mielestä oli suunnitelma uudesta putkasta poliisilaitoksen taakse. Huvilakadun varteen nousi lopulta 1927 lukuisista valituksista huolimatta ei kovin huvilamainen tiilinen putka ikävine remuavine asukkeineen. Kadun asukkaat valittivat kaikkiin mahdollisiin virastoihin ja kirjoittivat kitkeriä kirjoituksia lehtiin. Asia oli esitelty alunperin jo vuonna 1912, mutta valitukset siirsivät päätöksen vuoteen 1916. Vaikeat ajat eivät luultavasti kuitenkaan mahdollistaneet rakentamista. Kaupunki piti kuitenkin lopulta päänsä, vaikka osa kadun asukkaista oli kaupungin päätöksentekijöitä ja kirkonmiehiä. Poliisikamari siirrettiin ruiskuhuoneen viereen ja lopulta syksyllä 1927 valmistui edelleen paikallaan seisova punatiilinen poliisivankila Huvilakadun varteen. Pari vuotta aiemmin oli puuhuvilaidylli jo muuttunut, kun Kerttu Rytkösen suunnittelema punatiilinen Maatalouspankki nousi Huvilakadun päähän Pikkukirkon viereen. Kaupungin suunnitelma oli osa toimintojen keskittämistä, sillä se oli hankkinut vuonna 1920 maalarimestari Antti Paasikalliolta suuren puutalon kaupungintaloksi. Alunperin lukkari Petter Wenellin 1853 rakennuttamassa empire-talossa toimii nykyään Savonlinnan Oopperajuhlien toimisto.
Merikarhu saapuu kaupunkiin
Abel Albin Siiwonen sittemmin Albin Siivonen syntyi Varsinais-Suomessa Taivassalon pitäjässä 7. elokuuta 1866. Hän lähti Toivo-laivalla merille jo kymmenvuotiaana ja purjehti Ahti, Wera, Gabriel, Maria ja Imatra -nimisillä laivoilla nuoruudessaan. Siivonen suoritti 2. perämiehen tutkinnon Oulun merimieskoulussa 1892 ja kauppalaivurin tutkinnon Viipurin merikoulussa 1893. Seuraavana vuonna 1894 oli vuorossa 1. perämiehen tutkinto ja pestit useisiin höyrylaivoihin. Kotiolot olivat luultavasti vaatimattomat, sillä Siivoselle myönnettiin opiskeluaikanaan avustuksia varattomien lasten rahastosta. Ura kehittyi pestien ja tutkintojen avulla nopeasti ja hän kouluttautui vähitellen kohti merikapteenin tutkintoa, jonka suoritti Viipurin merikoulussa huhtikuussa vuonna 1907. Seuraavana vuonna Siivonen sai lisäksi merikouluopettajan pätevyyden.Suurimman osan työurastaan Albin Siivonen toimi kapteenina höyrylaivojen parissa Viipurissa, Saimalla ja Laatokalla. Savonlinnassa hänen työmaataan oli erityisesti Savonlinna-laiva ja reitti Lappeenrantaan sekä vuosina 1909-10 Savonlinnan merikoulun johtaminen. Siivosen nimi alkaa esiintyä hörylaivojen mainoksissa vuodesta 1904 alkaen. 1904-1906 Siivonen päälliköi Ahtia Viipurin ja Saimaan kohteiden välillä, käyden reitillään luonnollisesti myös Savonlinnassa. Hän siirtyi vuonna 1907 kapteeniksi höyrylaiva Kalevaan ja valittiin 25 hakijan joukosta Saimaan höyrylaivat Oy:n kapteeniksi Savonlinna-laivaan loppuvuodesta 1907. Joensuusta kaupunkiin muuttanut Siivonen toimi Savonlinnasta käsin aina vuoteen 1921 saakka, jolloin hän siirtyi vielä hetkeksi ennen eläkepäiviään Laatokalle Otava-laivan päälliköksi.
Saimaan pikajuna
Saimaan turistimatkailu kasvoi vauhdilla uudelle vuosisadalle tultaessa. Kylpylaitos ja Olavinlinna innostivat matkailijoita aina Pietarista saakka. Saimaan hyörylaiva Oy tilasi toimitusjohtaja Ivan Schataloffin johdolla vuonna 1903 Paul Wahlin Varkauden telakalta uuden huippualuksen. Savonlinnaksi ristitty alus aloitti toimintansa kesällä 1904 ja oli kooltaan ja nopeudeltaan jotakin aivan uutta. Alus pystyi ottamaan 174 matkustajaa ja taittoi 225 hevosvoiman koneellaan matkan Savonlinnan ja Lappeenrannan välillä alle seitsemään tuntiin. Savonlinna kuljetti nimenomaan kylpylävieraita, jotka saapuivat Pietarista yöjunalla Lappeenrantaan. Aamuviideltä matkaajat astuivat höyrylaiva Savonlinnaan ja olivat perillä Olavin kylpylässä jo mukavasti iltapäivällä. Tyylikkääseen palveluun kuului, että kylpylän vahtimestari oli satamassa vastassa. Alus otti samalla kyytiinsä paluumatkalaiset, jotka ehtivät Lappeenrannassa Pietarin junaan jo illalla klo 23. Voittoa huippureitistä tuli 1905 jo 10 000 markkaa ja laiva sai lempinimekseen Saimaan pikajuna. Tähän menestyskonseptiin kokenut Albin Siivonen palkattiin kapteeniksi vuonna 1908 ja hän toimi laivan kapteenina vuoteen 1921 saakka. Ennätysvuosi oli 1913 ja vaikka maailmansota syttyi, matkustajia riitti venäläisten turistien suuntautuessa Suomeen.Albin Siivosen uraan kuuluu myös yksi julkisuutta saanut onnettomuus, kun hänen kipparoimansa Kaleva törmäsi toukokuussa 1907 Puumalan salmessa Ainamoon. Myöhemmin pitkän prosessin jälkeen Kuopion raastuvanoikeus totesi Siivosen syylliseksi onnettomuuteen. Olosuhteiden ja velvollisuuden tuntonsa vuoksi Siivonen vapautettiin kuitenkin korvauksista. Siivonen kunnostautui myös laivakaupoilla, kun hän hankki kauppias Miettisen kanssa yhdessä vuonna 1917 Raumalta Veni-nimisen purjelaivan. Uran päätteeksi Savonlinnan Seurahuoneella pidettiin alkuvuodesta 1922 hieno tilaisuus, jossa pankinjohtaja Aleks Sikio luovutti Siivoselle hopeisen sikarikotelon Saimaan höyrylaivojen puolesta kiitokseksi palvelusvuosista. Kipparin ura Savonlinnassa oli päättynyt.
330 kuivaa veistettyä hirttä Huvilakadulle
Albin Siivonen valittiin arvostettuun virkaan ja juurtui Savonlinnaan. Kokeneen kipparin palkka merkittävän hyörylaivaliikenteen keskeisellä paikalla oli varmasti kohtuullinen ja oli aika asettua asumaan. Hän oli mennyt naimisiin Joensuun ortodoksikirkossa vuonna 1896 Anna Burmosen, sittemmin Anni Purmosen kanssa. Huvilakadulla oli Venäjän kirkon eli Pikkukirkon takana ortodoksipappilan ja piirilääkäri Snellmannin pienemmän talon välissä tyhjä tontti ja siihen Siivonen päätti pystyttää suuren huvilarakennuksen neljälle perheelle. Olisiko ortodoksipappilan ja kirkon läheisyys vetänyt häntä juuri Huvilakadulle. Sitä on vaikea sanoa, mutta ortodokseja oli Savonlinnassa luonnollisesti jonkin verran kaupungin pitkän venäläisen historiansa vuoksi. On hyvä muistaa, että Savonlinna kuului jo ennen autonomian aikaa vuodesta 1743 Venäjän keisarikuntaan. Joulun alla 1909 rakennussuunnitelmat olivat jo niin pitkällä, että Siivonen ilmoitti lehdessä hevosmiehille urakan: "330 kuivia veistettyjä hirsiä tuotavaksi Niittylahdesta Savonlinnaan". Hirsien suuri määrä ei ole ihme, sillä suunniteltu talo oli suuri. Käytännössä nelikerroksinen rakennus käsitti kellaritilojen lisäksi neljä suurta huoneistoa ja mahtavan vinttikerroksen torneineen. Vinttikerroksessa oli huoneita kesämajoitusta varten kuten matkailukaupungissa oli tapana. Siivonen siis otti riskin rakentamalla suuren talon ja ryhtymällä omistajaksi ja vuokraisännäksi.Talon suunnitteli rakennusmestari Kustaa Laukkanen, joka oli urakoinut lähes kaikki Savonlinnan suuret rakennukset Olavin kylpylästä ja Piispanlinnasta lyseoon ja Rauhalinnasta Matkustajahotelliin 1890-luvulla. Hän oli kokenut kipeän konkurssin Joensuun tuomiokirkon urakan yhteydessä kesällä 1901. Laukkanen oli kuitenkin säilyttänyt luotettavan miehen maineen ja hoiteli kaupungin vastuullisia tehtäviä. Hän piti edelleen myös pientä rautakauppaa ja piirsi useita taloja vielä vanhoilla päivillään. Siivosen talo on komein, mutta on samalla valitettavasti viimeinen muistomerkki Kustaa Laukkasen piirtämistä taloista Savonlinnassa. Talon piirustuksissa alkuperäinen väri on vaalensininen. Kuitenkin suurimman osan historiaansa talo on luultavasti ollut valkoinen ja tietenkin 1970-luvun lopun jälkeen raikkaan turkoosinsininen kuten kaupunkilaiset nykyään tuntevat.
Rakennuksen valmistuttua Siivonen haki luonnollisesti vuokralaisia. Katuosoitteiden vasta yleistyessä, talo opittiinkin tuntemaan kapteeni Siivosen talona ja hän itse asui vaimonsa kanssa talon Auvisenrinteen puoleisen päädyn alakerrassa. Talossa asui 1910- ja 1920-luvuilla perheineen ainakin tohtori Maunu, pankinjohtaja Laipio, lehtorit Salovaara ja Ronimus, ratainsinööri Berndtson ja kassööri Haglund. Talossa antoi myös ranskan- ja saksankielen tunteja salaperäiseltä kuulostava paronissa Biström. Vuonna 1913 talossa syttyi tulipalo, joka saatiin nopeasti sammumaan. Myöhemmin pistäväkatseisesta Siivosesta kerrottiin tarinaa, ettei hän uskaltanut nukkua öisin tulipalojen pelossa vaan kävi yöpuulle vasta kaupungin herätessä. Totta tai tarua. Tulipalot olivat tietysti puutalokaupungin ainainen riesa ja pelko, mutta Siivosella oli tokisekä torni että kaupungin ruiskuhuone naapurinaan.
Tontille oli Siivosen aikaan suunnitteilla toinenkin asuinrakennus. Olisiko hän kenties halunnut vielä laajentaa vuokraustoimintaansa vai rakentaa itselleen erillisen talon. Kaupungin arkistosta löytyy K.G. Arvolan piirtämä kaunis kaksikerroksinen puutalo vuodelta 1920. Rakennus olisi tullut poikittain tontin itäiseen päätyyn. Jostakin syystä suunnitelma ei koskaan toteutunut. Syy voisi olla suunnittelijan sairastuminen ja kuolema vuonna 1924 kuten joskus tuon ajan rakennushankkeissa tapahtui.
Suru valtaa talon ja kadun
Anni Siivonen oli toimelias nainen etenkin naisväenyhdistyksen piirissä. Hän oli syntyjään Anna Ivanintytär Burmonen Ilomantsista ja perheen kotipaikkakunta oli Korpiselän kirkonkylä. Annin äiti Anastasia Purmonen kuului Vornasten tunnettuun runonlaulajasukuun ja luultavasti asui ainakin osittain Siivosten suuressa talossa. Anastasia Purmonen kuoli vuonna 1917 ja on haudattu Talvisalon hautausmaalle yhdessä Annin ja Albinin kanssa. Anni sairasti nivelreumaa ja määrättiin toipumaan Helsingin Salus -sairaalaan, jossa hän yllättäen kuoli aivohalvaukseen kesäkuussa 1929 vain 58-vuotiaana. Albin Siivonen kirjoitti kuolinilmoitukseen: "Hän on hyvän osan valinnut, jota ei häneltä pidä otettaman pois". Ruumiinsiunauksen toimitti rovasti Johannes Sotikoff viereisessä kreikkalaiskatolisessa ortodoksikirkossa. Haudalla puhui kauniisti talon asukas lehtori Ronimus. Suru oli vallanut suuren talon ja surua oli luvassa lisää Huvilakadulle, kun Albin Siivonen itse kuoli 2. huhtikuuta 1931 sairastettuaan ankaran angiinan. Seuraavana vuonna kuoli myös talon suunnitellut Kustaa Laukkanen ja kaksi vuotta myöhemmin piirilääkäri Snellman naapuritalosta.Albin Siivonen eli viimeiset kymmenen elinvuottaan mantereella sen enempää meriasioihin puuttumatta. Hän korjaili ja hoiti suurta taloaan ja otti osaa yhteiskunnallisiin asioihin. Näihin kuului Säästöpankin isännistön töitä, vakuutusasioita ja luontevasti merimieshuoneen ja satamajohtokunnan luottamustehtäviä. Kuolemaan liittyvässä lehtikirjoituksessa kirjoitettiin kauniisti: "Kapteeni Siivonen oli tyypillinen merikarhu, joka maalla liikkuessaan tunsi olevansa hiukan oudolla pohjalla ja muisteli kaipauksella entistä merimieselämää. Hän oli merimiesten tapaan leikillinen ja ystävällinen".
Kotiteollisuuskoulusta Siniseksi taloksi
Albin Siivosen kuoltua talo siirtyi luotsipiirin päällikön kapteeni Yrjö Peltosen omistukseen. Hyvin todennäköisesti Siivosen ja Peltosen yhteinen ammatti liittyy talokauppaan. Peltonen kuitenkin kuoli jo vuonna 1935 ja omistajaksi tuli hänen leskensä Tyyne Peltonen. Talo oli edelleen vuokrakäytössä ja asukkaisiin kuului mm. Tuomari Pihlamo, hammaslääkäri Ulla Kuhakoski vastaanottoineen ja Savonlinnan kaupunginsihteeri Ensio Häyrinen. Selostajalegenda Raimo Häyrinen on näin saanut synnyinpaikakseen Savonlinnan ja on siis vanha Huvilakadun ja tornitalon asukas. Ensio Häyrinen siirtyi Mikkeliin kaupunginjohtajaksi vuonna 1950. Sotien aikana talossa toimi puolustusvoimien lääkevarasto useiden perheiden oltua evakossa maaseudulla pommitusten pelossa. Eivätkä pommitukset niin kovin kaukaa menneetkään Savonlinnassakaan. Punalentäjät tekivät 29.2 1940 tuhojaan Olavintorilla vain muutaman sadan metrin päässä Huvilakadusta.Tyyne Peltonen myi talon vuonna 1952 Mikkelin kotiteollisuusyhdistykselle ja näin sen historiassa alkoi uusi vaihe. Kauppa tehtiin helmikuussa 1952 ja vanhan markan aikaan yhdistys sai valtion tukea 4 miljoonaa markkaa ja otti taloa varten lisäksi kahden miljoonan lainan. Kauppahinta oli siis 6 miljoonaa vanhaa markkaa. Yhdistys pahoitteli rahanpuutettaan ja kertoi ostaneensa koulurakennukseksi vanhan talon, kun uuttakaan ei ollut varaa rakentaa. Naiskotiteollisuuskoulu sai talosta kuitenkin kauan kaivatun oman kotipesän. Koulu oli toiminut Savonlinnassa 1890-luvun lopultu ensin Kutomakouluna ja sitten eri nimillä kuten Savonlinnan Naiskäsityökoulu ja Kotiteollisuuskoulu. Huvilakadulle koulu muutti Kyrönsalmen rautatiesillan kupeesta. Rakennus oli tilava, joten sinne mahtui niin kangaspuuluokka, pesula kuin värjäämökin. Koulunjohtajana toimi Kerttu Kyllönen ja toisena opettajana Eeva Harden. Rakennusta peruskorjattiin useamman kerran koulun toiminnan aikana. Vuonna 1957 rakennettiin kunnolliset majoitustilat toiseen kerrokseen ja taloon saatiin keskuslämmitys vuonna 1962. Naiskotiteollisuuskoulu toimi Huvilakadulla aina vuoteen 1976. Yläkerrassa asuttiin ja alakerrassa opiskeltiin.
1970-luvulle tultaessa kotiteollisuuskoulut alkoivat luopua kiinteistöistään ja Huvilakadun talossa oli edessä suuret parannustyöt. Koulu ei saanut enää toimilupaa ilman merkittäviä paloturvaan liittyviä parannuksia. Näin vuonna 1976 talon osti naapuritalossa syntynyt ja lapsuutensa asunut lääkäri Leena Kinnunen-Kosmo. Hänen isänsä Janne Kinnunen oli ostanut viereisen, alunperin ortoksipappilaksi 1909 rakennetun talon perheen kodiksi vuonna 1937. Näin naapuritalo oli Leena Kinnuselle tuttu ja kaupantekoon hän ryhtyi äitinsä innostamana. Leena Kosmo toimi noihin aikoihin lastenlääkärinä Oulussa ja talon hankkimiseen vaikutti myös toive päästä selkeään päivätyöhön sen sijaan, että Oulussa tehtiin töitä sekä öisin että päivisin ilman varsinaisia vapaapäiviä. Savonlinnassa ei tuolloin ollut yksityistä lääkäriasemaa, jolle oli kuitenkin kysyntää. Talon remontti kesti kaksi vuotta, aluksi rakennettiin alakertaan terveysasema ja sitten yläkerran tilat yhdistettiin yhdeksi asunnoksi.
Aikaisemman omistajan Tyyne Paltosen Leena Kinnunen-Kosmo muistaa tiukkana vuokraemäntänä, joka myös itse asui rakennuksessa. Lapsena hänen aarreaittansa oli rakennuksen roskalaatikko, josta löytyi kiinnostavia esineitä kuten kotiapulaisen rikkomien maljakoiden palasia. Sodanjälkeistä Huvilakatua hän muistelee rauhallisena puutalojen reunustamana hiekkakatuna, jossa oli huomattavan vähän liikennettä. Kadulla pelattiin neljää maalia, koska autoja ei juurikaan tarvinnut pelätä. Kadunpätkällä asui paljon lapsiperheitä ja talvisin luisteltiin Koululahden luistinradalla. Hevoset kulkivat katua silloin tällöin ja Kinnusten lehmät ammuivat navetassa. Leena Kinnunen-Kosmo oppikin lypsämään lehmiä keskellä Savonlinnan kaupungin keskustaa. Mieleen on jäänyt myös kokonaan alaraajansa menettänyt sotainvalidi, joka liikkui kadulla mahakelkallaan. Palolaitos ja poliisilaitos leimasivat kadun elämää. Poliisilaitoksen putkaa piti Kankaisen pariskunta, joista rouva tunnettiin erityisen innokkaana uimarina. Matkustajakoti Olavin asiakkaat sotkivat joskus osoitteet ja ilmestyivät kotien oville.
Leena KInnunen-Kosmo remontoi talon alakertaan kaupungin ensimmäisen yksityisen terveyskeskuksen ja yläkertaan itselleen kodin, jossa hän tätä kirjoittaessa edelleen asuu. Sinisen värin silloin valkoiseen taloonsa hän valitsi ullakolta löytyneiden alkuperäisten piirustusten perusteella. Kustaa Laukkanen ja Albin Siivonen olivat varmaan ajatelleet talon pintaan hiukan nykyistä vaaleampaa sinistä sävyä, mutta tummanraikas merensininen väri on tehnyt rakennuksesta sen Sinisen talon, jonka savonlinnalaiset tuntevat. Sen maagisessa tornissa palaa iltaisin valo.
Kommentit
Lähetä kommentti