Matkailua vuosisadan vaihteen Savonlinnassa

Savonlinnan ensimmäinen matkailubuumi

Matkailu on aina ollut taikasana Savonlinnassa erityisesti hyvässä, mutta joskus myös pahassa. On täysin selvää, että kaupungilla on muutamia selkeitä vahvuuksia, joita on käytetty talous- ja kultturielämän hyväksi, mutta yhtä lailla on selvää, ettei yhden kortin varaan voi mitään suhdanteiden muuttuessa laskea. Tämän vuoksi muitakin kortteja on pyritty pitämään kädessä ja kaupunki on kehittynyt sen mukana. Historiassaan Savonlinna on ollut ensin monta sataa vuotta Olavinlinnan varassa ja sitten paljon myöhemmin vesistöreittien, opinahjojen, rautatien ja kasvaneen matkailun varassa. Matkalla mukaan on tullut isoa ja pientä teollisuutta. Kaupungin henkinen sielu on kuitenkin aina enemmän tai vähemmän nojannut kesäiseen historialliseen kauneuteen. 

Remontoitu linna vuosisadan vaihteessa

Aluksi oli linna, halkoja ja voita

Savonlinna sijaitsee metsä- ja maatalousvaltaisella vesistörikkaalla seudulla. Isossa mittakaavassa maanviljely ei ole toiminut edes omavaraisesti. Kun 1800-luvun lopulla kaupunki kehittyi harppauksin ja kaupanteko vesireittiä pitkin Pietariin saakka laajasti alkoi, kulki kaakkoon halkoja, sahatavaraa ja voita ja takaisin tuli kaikenlaisia tavaroita, savukkeita, suolaa, alkoholia, ja viljaa. Juhani Auvinen on kirjoittanut aiheesta paljon ja Ylen elävästä arkistosta löytyy hyvä Auvisen vuonna 1979 lukema esitelmäkin aiheesta. 

Juhani Auvinen: Kaupankäyntiä Savonlinnassa 1800-luvulla (Ylen Elävä arkisto)

Ikoninen näkymä Hungerborgista

Kansallisromanttinen kivilinna luodolla

Ainutlaatuinen kivilinna luodolla ja keskeinen sijainti Saimaan liikenteen solmukohtana vesistöineen ovat vauhdittaneet niin kylpyläelämää kuin kulttuuritarjontaakin. Kaupunki on ollut ja on kaunis, sen ymmärtävät kaikki. Kuitenkin kesäaikaan painottuvasta elämästä on tullut joillekin myös kirosana ja Savonlinnan ympärivuotinen kukoistus on ollut haaste kaikkina vuosina. Ja varmasti näin tulee myös olemaan. 

Todennäköisesti vanhin valokuva Olavinlinnassa, kuvausvuodeksi on arvioitu 1872

Olavinlinna oli 1890-luvulla Suomen suosituimpia matkailunähtävyyksiä. Linna vapautui sotilaskäytöstä 1847 ja toimi tämän jälkeen vankilana. 1860-luvun alusta tyhjässä linnassa oli yksi vartija ja sekä 1868 että 1869 se syttyi ohitse ajaneiden höyrylaivojen kipinöistä tuleen ja vaurioitui pahasti. Näiltä ajoilta on myös vanhin valokuva kurjassa kunnossa olevasta Olavinlinnasta. Puuosat olivat palaneet ja etutornikin oli ilman kattoa - puhuttiin yleisesti rauniolinnasta. Kuitenkin ajan kansallisromanttisessa hengessä upea vesistö, jylhät maisemat ja keskiaikainen linna kääntyivät pian vahvuudeksi. Lisäksi sekä Punkaharju että Imatra olivat tunnettuja matkakohteita Venäjällä jo ennen Savonlinnan kukoistusta.

Hungerborgin merkitys

Rappiovuosien jälkeen alkoivat linnan kunnostustoimenpiteet 1870-luvun alussa ja paikalle saapunut Mikkelin läänin arkkitehti Constanin Kiseleff suunnitteli kunnostustöiden ohella myös kaupungin matkailulle ja tunnettuudelle merkittävän Hungerborgin näkötornin, joka valmistui vuonna 1873. Hungerborgin merkitys näkyy erityisesti siinä, että merkittävät maisemamaalarit ja myöhemmin valokuvaajat saapuivat ikuistamaan Olavinlinnan ikonisen näkymän ja samalla usein maiseman toiseen suuntaan eli kasvavan Savonlinnan kaupungin. Näin Savonlinnasta tuli valtakunnallisesti tunnettu paikka. Parempaa markkinointia kuin näkötorni oikealla paikalla ei olisi noihin aikoihin voinut kuvitella. 

Olavin kylpylä - koko kaupungin yhteinen ponnistus

Savonlinnassa 1890-luvulla näkymät olivat suorastaan lupaavat. Liike-elämä kehittyi, kaupunki vaurastui ja sitä rakennettiin vauhdilla. Upea kivinen lyseo pönkitti pikkukaupungin itsetuntoa ja jos Olavinlinnan kunnostus, Hungerborg ja laajeneva laivaliikenne olivat olivat merkittäviä lähtöaskelia Savonlinnan matkailun kannalta, niin Olavin kylpylän rakentaminen oli todellinen yhteinen ponnistus ja voimannäyttö yhteisestä tahtotilasta. 

Olavin kylpylä oli kaupunkilaisten yhteinen ponnistus

Ainakin jo vuonna 1881 oli kaupunkiin puuhattu kylpylää, mutta rahoitusmallia ei onnistuttu löytämään. Lopulta vastaus löytyi anniskeluoikeuksista. 1883 Savonlinnaan perustettiin anniskeluyhtiö Savonlinnan Anniskelu Oy, jonka tuli luovuttaa voittojaan yleishyödyllisiin tarkoituksiin. Pian ehdotettiin, että voittoja käytettäisiin kylpylaitoksen perustamiseen ja perustettin yhtiö, jossa osakkaina oli laajasti kaupungin kauppiaita ja merkkihenkilöitä. Tähän asti kaikki oli sujunut huomattavan yksimielisesti, mutta kun kylpylän sijoituspaikasta päästiin keskustelemaan, syntyi laajaa erimielisyyttä ja ainakin neljä mahdollista ehdosta. Ehdolla olivat kivinen ja metsäinen Vääräsaari (Kasinonsaari, lopullinen sijainti), Myllymäki (nyk. Piispanmäki), Tallisaari ja Kalkkuinniemi. Valinta osui aluksi Tallisaareen, mutta katumapäälle tultiin pian Tallisaaren pienuuden vuoksi ja lopulta sijoituspaikkaa kysyttiin asiantuntijalta arkkitehti Jac. Ahrenbergiltä, joka valitsi yksiselitteisesti Vääräsaaren takasaarineen (tuolloin Vasikkasaari). Ahrenberg piirsi muinaispohjoismaista tyyliä edustavat päärakennukset ja kaupungin tuore menestyjä Kustaa Laukkanen sai urakan. Syksyllä 1895 alkanut työ saatiin päätökseen kesällä 1896 ja valkoisen pitkän sillan päässä komeili upea Olavin kylpylaitos ravintoloineen. Uudenlainen huvielämä menuineen ja ulkomaalaisene vieraineen sekä esiintyjineen kaupungissa alkoi. Savonlinna hypännyt aivan uudelle tasolle - ja aivan omin voimin.

Majoituskapasitteettia saatiin lisättyä suurella ponnistuksella, kun Matkailijahotelli valmistui kesällä 1901. Katukuvaan ilmestyi uskomattoman kauniita ja kauniisti pukeutuneita naisia ja viiksivahaa käyttäviä komeita herrasmiehiä, joita kaupunkilaiset tiirailivat varovasti hämmennyksen ja kateuden vallassa. Matkailutoimintaa vauhditettiin 1890-luvulla rakentamalla Ruunavuorelle 15 metriä korkea puinen näkötorni ja sijoittamalla puistonpenkkejä Myllymäelle ja Talvisaloon.

Kaiken tämän lisäksi vuosina 1912–14 ja 1916 Aino Ackte viritti linnaan Oopperajuhlat riitaannuttuaan kansallisoopperan henkilökunnan kanssa. Lopultahan oopperadiiva riitaantui myös savonlinnalaisten kanssa, jotka syyttivät Ainoa vain oman egon pönkittämisestä. Suurempi syy juhlien loppumiseen oli kuitenkin maailmantilanne ja 1916 otettu tietoinen riski, joka ei kantanut - mutta se onkin kokonaan toinen tarina. 

Kaupungin ensimmäinen matkailubuumi päättyi ensimmäiseen maailmansotaan ja sisällisotaan niinkuin kaikkialla muuallakin Euroopassa. Historiassa on se tärkeä puoli, että tulevaa ei voi ennustaa ellei tiedä mennyttä. Olisiko tässä matkailun tarinassa jotakin, jota voitaisiin hyödyntää myös tänä päivänä? Ainakin yksi opetus siellä on: Yhdessä ollaan yleensä vahvempia kuin yksin. 

Ville Vilén, tammikuussa 2019

kuvat: Maakuntamuseo