Daniel Nyblin: Savonlinna 1890



Yksi varhaisista Savonlinna -valokuvista on Daniel Nyblinin ikuistama näkymä kaupungin uudesta keskustasta vuodelta 1890. Kuvassa näkyy vielä uinuva Savonlinna, joka heräsi pian matkailun, vesiliikenteen ja Olavin kylpylän siivittämänä kukoistukseen 1890-luvun lopulla. 

Daniel Nyblin oli vuonna 1856 syntynyt norjalainen valokuvaaja, joka nousi Suomessa merkittävään asemaan ja ikuisti mm. seteliinkin päätyneen pystytukkaisen nuoren Sibeliuksen. Kööpenhaminasta Suomeen muuttanut tanskalainen Charles Riis oli Nyblinin oppi-isä. Vuonna 1877 Nyblin perusti valokuvaamon Helsinkiin ja hän opetti ammattiin useita myöhemmin menestyneitä valokuvaajia kuten Signe Branderia. Nyblinin valokuvausliike on Suomen vanhin ja jatkaa edelleen suvun omistuksessa Helsingin Kaisaniemessä. 

Vuonna 1890 Daniel Nyblin otti Savonlinnassa potrettien lisäksi myös maisemakuvia. Museoviraston ja maakuntamuseon kokoelmista löytyy ainakin kaksi valokuvaa Olavinlinnasta, yksi satamasta, yksi Hungerborgista ja yksi kaupungin uudesta keskustasta eli nykyisestä kauppatorista. Samalla matkallaan Nyblin kuvasi ainakin Punkaharjua ja Imatrankoskea. Olavinlinna eli uutta kukoistustaan laajojen kunnostusten myötä ja nousi vähitellen autonomisen Suomen matkailun ykköskohteeksi. Kuusi vuotta myöhemmin 1896 Nyblinin oppilas Signe Brander aloitti ensimmäisen valokuvaamonsa samoissa maisemissa. Brander toimi Savonlinnassa potrettikuvaajana kesäisin 1896-98 ja palasi kaupunkiin myöhemminkin erityisesti maisema- ja rakennuskuvauksen pariin. Hän teki myöhemmin elämäntyönsä nimenomaan rakennusten kuvaajana.




Nyblinin Savonlinna 1890

Daniel Nyblinin vuoden 1890 valokuva Savonlinnasta on huomattavan kiinnostava. Lähes samasta maisemasta on olemassa 1870-luvun alkupuolella otettu tuntemattoman kuvaajan, mahdollisesti Charles Riisin ottama klassinen valokuva. Kuva on ainutlaatuinen, sillä siinä kuvattu rakennuskanta tuhoutui lähes kokonaan vuoden rajussa 1879 tulipalossa. Nyblinin 1890 valokuva kertoo hienosti, mitä seuraavan kymmenen vuoden aikana oli saatu rakennettua tuhoutuneen kaupungin tilalle. Samalla se näyttää sen historiallisen kehityksen, joka siirsi kaupungin keskustan Olavintorilta Haapasalmen rantaan nykyiselle Kauppatorille ja siitä myöhemmin länteen uuteen kaupunginosaan. 

Vuoden 1890 valokuvassa Daniel Nyblin on asettanut kameransa nykyisen Piispanmäen eli silloisen Myllymäen pohjoiseen sivurinteeseen verkkosaaren vastarantaan. Paikalla on nykyään ohikulkutie. Näkymä tästä kulmasta paljastaa silloisen kaupungin keskeiset rakennukset. On hyvä muistaa, että vasta kuusi vuotta myöhemmin ryhdyttiin rakentamaan Olavin kylpylää eikä rautatiestä ollut kuin etäinen haave. Vuoden 1879 kaupunkipalon myötä kaupallinen keskusta oli vasta siirtymässä nykyisen Kauppatorin rantaan ja maisemaa hallitsee suuri vaalea Johannes Paganuksen 1880-luvun alussa palossa tuhoutuneen talonsa tilanne  rakennuttama kaupparakennus eli käytännössä kaupungin ensimmäinen tavaratalo, jonka eteen torikauppakin aluksi Olavintorilta siirtyi. Talo tunnettiin myöhemmin Aleks Sikion talona, kun maanpaossa ollut Sikio hankki talon itselleen Paganuksen kuoltua 1903. Nykyään paikalla on vuonna 1961 rakennettu Osuuspankin talo. Kuvassa talon edessä on Haapasalmen veden päälle rakennettu Paganuksen varasto. 1879 tulipalossa maan tasalle palanut tulevan Matkailijahotellin tontti odottaa kuvassa tyhjänä rakentajiaan, jotka aloittivat työnsä 1899. 

Vuonna 1890 Olavinkatu tunnettiin vielä Valtakatuna ja rinteessä oikealla näkyvät tulipalosta säilyneet Anders Auvisen ja Anders Boehmin kauppatalot. Näiden herrojen ja talojen välille syntyi myös kaupungin ensimmäinen puhelinyhteys. Anders Boehm kuoli poikamiehenä vuonna 1887 ja testamenttasi talonsa sukulaisten kauhuksi kaupungin köyhille. Savonlinnalainen tulkinta oli se, että vuonna 1892 taloon muutti Savonlinnan raatihuone. Kaupungin maisemaa pitkään hallinnut kellotorni rakennettiin taloon viisi vuotta myöhemmin. Rinteen päällä näkyy myöhemmin talvisodan pommituksissa tuhoutunut Johan Kolisin vuonna 1843 rakennuttama suuri apteekki ja vesitehdas. Taustalla siintää Hungerborg. 

Kuvan vasemmalla puolella näkyvät Pikkukirkkona tunnettu ortodoksinen kirkko, kaupungin ruiskuhuone torneineen, Olavinlinnan torni ja vasta valmistunut reaalilyseo.  Tarkasti katsova tai mielikuvitteleva voi nähdä kuvassa entisen kaupungintalon ja tuolloin maanmittari Karl von Fieandtin talon, sillä siellä talo kuvan ottohetkellä lyseon vieressä oli. Etualalla näkyy koululahden rannassa varastorakennuksia. Nykyäänkin Tarkastamonkadulla pystyssä oleva pieni puutalo voi hyvinkin olla kuvassa näkyvä talo tai osia siitä. Kuvan oikeassa laidassa näkyy nykyään Kaarlonkatu 1 sijaitseva ristipäätyinen puutalo, joka on viimeiset vuodet toiminut Posse -nimellä nuorisotilana. Talon arkkitehtuuri viittaa 1860-70-luvun empiren jälkeiseen aikaan. Tarkempi rakennusvuosi ei ole tiedossa, mutta kaupungin vanhimpia säilyneitä puutaloja se kuitenkin on.

Daniel Nyblinin valokuva vuoden 1890 Savonlinnasta näyttää meille kehittyvän puukaupungin, joka oli kymmenen vuotta myöhemmin huomattavasti toisennäköinen. Nyblinin Savonlinnaa voisi kuvata vaikka kauniista unesta herääväksi pikkukaupungiksi.


Daniel Nyblinin kuva satamasta 1890, laiturissa Konkordia


Ville Vilen, 2019
kuvat: Museovirasto, Maakuntamuseo, Wikipedia


Kommentit

  1. Eikös se Possen nuorisotila jo muuttanut Sääminkitaloon ja kai se sieltäkin jo kenkää saanut...? Nuorisossa kaupungin tulevaisuus....

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Talvisodan pommitukset Savonlinnassa

Savonlinnan vanhimmat valokuvat

Savonlinna kesällä 1960